Toiseen peliin asettui vastaamme RJK Raahesta. Valmentajat päättivät että jatketaan ensimmäisen pelin kokoonpanoilla, toimivat kuitenkin ensimmäisen pelin lopulla kohtuullisesti. Pukukopissa ennen peliä painotettiin sitä että nyt tulee nauttia ja fiilistellä hyvällä mielellä. Osalle tämä on viimeinen puolenkentän Leijonaliigan peli ja siksi pelataan joukkueelle.
Jääkiekko on ihmeellistä, kun asiat loksahtelevat kohdalleen niin kaikki onnistuu. Pelaajat todellakin nauttivat pelistä, kiekko liikkui ja aivan kuin eri joukkue olisi ollut nyt kentällä. Nyt luisteltiin kumpaankin päähän ja pelaajat halusivat näyttää katsojille, vanhemmille, isovanhemmille ja toivottavasti myös valmentajille että jotain on opittu kauden aikana. Tämä oli meiltä yksi kauden parhaista peleistä, ellei jopa paras. Kun laitetaan kiekko ja luistimet liikkeelle alkaa tapahtumaan oikeita asioita kentällä ja ne antavat riittävät maalipaikat. Raahen hyvä maalivahti esti loistotorjunnoilla monta maalia ja ainakin kaksi tolppa vetoa ja yksi ylärima tuli pelin aikana. Tässä pelissä jokainen hoiti oman tonttinsa niin kuin oli sovittu ja tulos oli sen mukainen. Peli päättyi meille 4-0.
Meidän maaleista vastasivat Oskari Heikkilä, Eemil Päivärinta, Karri Seppälä ja Juuso Löytynoja.
Palkinnon saivat Karri Seppälä ja Semi Säily.
Meidän osaltamme kausi päättyi tähän turnaukseen ja olisiko paremmin voinut päättyä. Nyt jäi varmasti kaikille hyvä fiilis päällimmäisenä mieleen. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensikautta, mutta sitä ennen on hengähtämisen ja levähtämisen aika. Rantapallot esiin….
This is hockey, and we love this game so much!